Lepoa ja eloa

Törmäsin tälläviikolla oman kroppani kestämisen rajallisuuteen. Kauan jo reistaillut ranteeni kipeytyi niin paljon, että oli pakko kurvata tohtorin pakeille. Lääkäri imaisikin ranteesta oivan annoksen "mömmöä" pois ja tuikkasi kortisonipiikin ja määräsi lisäksi jäämään kotiin. Uhkailu vielä ortopedilla ja leikkauksella, jos en suostuisi rauhoittamaan kättä hetkeksi aikaa. 

Olen siis opetellut olemaan taas päivät kotona. Poikakin oli eilen hoidossa, joten olin aivan yksin. Koti tuntui hiljaiselta, tyhjältä, mutta homma toimi. Ranne tuntuu nyt paremmalta kenties levon, ehkäpä sen kortisonipiikin ansiosta. Silti rannetuki kädessä täällä eteenpäin mennään.

Tänään poika on kotona, vaikka olisi ollut tarhapäivä. Aamu oli ihana aurinkoinen ja suuntasimme kulkumme jo ennen aamu yhdeksää ulos, pakkaseen. Kivaa oli ja kaunista, rauhoittavaa ja raikasta. 

Viikolla satoi lisä lunta meillekin, pojat olivat tehneet lumesta pupun vartioimaan kotiamme. Tänään tuon pupun seuraan oli hiippaillut jostakin kaksi tonttua kurkistamaan, miten meillä menee. Siis äidin ensimmäinen kuvailu yritys joulukortteihin -ei onnistunut. Laitoimme terassille jo viimetalvena kirpparilta löytämäni vanhan Stockmannin kelkan talvea vastaaottamaan.

OM