Tiedämme kaikki että liikunta, leikki ja niiden mukana tuleva ilo kuuluvat lapsen elämään. Meidän elohiiri hyppii seinille ja sohville, jos ei pääse säännöllisesti raittiiseen ilmaan. Tällainen reipas leikki, touhuaminen ja juokseminen tuottaa mielihyvää ja on välttämätöntä lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille. Tutkimukset ovat osoittaneetkin, että ratkaisevin vaihe liikunnan perustaitojen oppimiselle on varhaislapsuus. Toisinsanoen, jos lapsi saa liikunnan mallin jo pienenä lapsena jatkaa hän todennäköisesti jonkin asteista liikunnan harrastamista myös nuoruus, aikuis ja vanhuus iällä.
Lapsii liikkuu kävelemällä, juoksemalla, kiipeämällä, hyppimällä, pomppimalla... Liikunnan tulisi olla luontaista ja siksipä useista suomalaisista asiantuntijoista koostuva tutkijajoukko on antanut yhteissuosituksen liikkumisesta, jopa lapsille. Kaksi tuntia liikuntaa tulisi kuulua pienen lapsen päivittäiseen elämään. Tuntuuko hurjalta määrältä? Itselle ainakin kesken arjen, kiireen ja työn. Onneksi lasten liikkumisen ei tarvitse olla tavoitteellista liikuntaa, vaan alle kouluikäiselle riittää mainiosti monipuolinen, leikeissä ja perheen arjessa tapahtuva liikkuminen. Perustaitojen oppimisen tarkoituksenahan on harjoittaa pientä kehoa vaativimpien taitojen oppimiselle, kuten luistelulle, hiihdolle tai uimiselle.
Monia lapsia viedään paljon harrastuksiin, kokeilemaan liikuntaa eri urheiluseuroissa. Eri järjestöt kuten Nuorisuomi kouluttaa jatkuvasti laadukkaita ohjaajia lastenliikuntakerhojen tms. ohjaajiksi, joissa otetaan huomioon lapsen kehitysvaiheet.
Pienet lapset saavat leikin ja liikunnan aikaiseksi oikeastaan paikassa, kuin paikassa. Meidän poika rakastaa ryömiä, pomppia ja juoksennella niin sisällä kuin ulkona, paikassa kuin paikassa. Liikunnallisuushan periytyy joissakin määrin vanhemmilta lapselle ja ympäristön vaikutuksella on myös iso merkitys. Jos työpäivän jälkeen itseä väsyttää ja laiskottaa lähteä ulos, itse tulen monesti ajatelleeksi lasta ja hänen hyvinvointiaan, hyviä, levollisia yöunia ja kehitystä, niinpä lenkille ja ulos lähteminen käy kuin itsestään. Hyvänä vinkkinä luin, että kannattaa soittaa ystäväperheelle tai kavereille ja sopia heidän kanssa vaikka uintitreffit. Näin kynnys lähteä madaltuu taas. Pieni lapsi tarvitsee arkeen liikunnan ja ulkoilun lisäksi myös muut rutiinit. Riittävät ja säännölliset unet ja ravinto ovat välttämättömiä lapsen terveyden, oppimisen ja kehityksen kannalta.
Kuinka saisimme tämän liikkuvaisen ja energisen lapsen liikkumaan myös isompana lapsena, teininä ja aikuisena? Kuinka taistella videopelien viehätystä vastaan? Liikunnalla on tunnetusti suorat vaikutukset terveyteen ja hyvinvoitiin. Niinpä liikunnan kattojärjestö
Valo on tehnyt yhdessä
Nuorensuomen kanssa "Posket punaisiksi"- viesti 0-6 vuotiaiden lasten vanhemmille, liikuntaoppaan. Jota on käytetty lähteenä myös tässä kirjoituksessani.
Nyt tulee haasteen paikka kaikille teille lukijoille, sinulle!
Liikuthan lapsesi kanssa? Ulkoilet, leikit, marjastat? Heittäydyt hetkeksi olemaan lapsi.
Kerro minulle tai omassa blogissasi kuinka teidän perheessä/ pariskunnissa liikutaan.
Olisi kiva kuulla teidän kommentteja asiaan? :)
OM