sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Maalausprojektia ja talvihaalareita




Kaikille edellisen kirjoitukseni lukeneille ja muutenkin: makkarin maalaaminen harmaaksi osa 1. Pieleen meni.

Harmaanvärin valinta osoittautui nimittäin juuri niin vaikeaksi, kun moni sanoikin. Kaupassa ja väriliuskoissa valitsemamme väri näytti aivan erilaiselta mitä seinässä. Väri oli tavallaan kaunis ja mies olisi sen kelpuuttanut, mutta itseäni jokin häiritsi. Hieman liian tumma ja ei oikein sointunut muiden materiaaleihin kanssa, mitä makuuhuoneessamme on. Eli kauppaan ja uusi maali. Toinen kierros on jo hyvässä vauhdissa ja näyttää paljon paremmalta. 

Aamulla täällä tuuli oikein komeasti ja ilmassa oli pakkasen tuntua. Kaivoin pojan talvihaalarit varastosta ja tyrkkäsin pyykkikoneeseen. Ostin molemmat haalarit käytettynä netistä. Polar o pyretin tummansininen haalari on paljon käytetty ja jo usean talven nähnyt. Kuitenkin ehjä ja värit säillyttänyt. Päätin hankkia tämän haalarin pojalle alkutalven loskiin ja lumettomiinkin pakkaskeleihin. Päiväkodissa on hiekkapiha ja ainakin viimevuonna haalarin polvet harmikseni menivät jo alkuun huonoksi, kun pakkaskeleillä, jäisellä pihalla leikkivät. 
 Toinen Ticketin tähtihaalari oli superlöytö. Pidän paljon tästä kyseisestä tähtihaalarista ja onnekseni se tupsahti vastaan aivan pilkkahintaan. Ticketin haalari palvellee meitä koko talven, myös kovat pakkaset. Pienimies ei suostunut sovituskuviin, joten kuvasin puvut eteisessä. 
Naulakko on Kodinterrasta. 

OM

4 kommenttia:

  1. Onneksi uusi maalauskierros on kohtuullisen helppo tehdä, varsinkaan jos ei ole kalusteita ja muita vielä bodannut paikalleen. :)

    Voi kääks, niin sitä vaan pitää kaivaa topat esille. Kuopukselle on vanha toppahaalari, joka on aika hirveä, mutta jota kuinkin ehjä ja just passeli lumettomalle päiväkodin pihalle. Isosiskolla on taas pelkästään uusia toppavermeitä. Vaikkei ne kalliita olleet, niin ärsyttää, jos ne menee heti pilalle hiekalla. Pitää ehkä hankkia jostain kirpparilta pikana rymytoppahousut .

    Tosi kiva tuo tähtihaalari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toppikset taitavat tulla tarpeeseen, sillä eikös se luvannu lunta tänne meillekin! :)

      Poista
  2. Tuuli oli kyllä tänään hyytävä! Hyvät löydöt sulla! Mä tässä just mietin, että mitähän 5veelle laitetaan päälle kun tästä vielä viilenee mutta ei ole lunta - oransseja toppahousuja ehkä säästelisin lumelle... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ehken oransseja toppiksia vielä alkutalveen. Voi että -ne ovat niin ihanat!

      Poista