sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntaina

Tänään on kyllä sää suosinut pieniä ja vähän isompiakin virpojia. Meidänkin pienimies lähti karhunpoikaseksi pukeutuneena, hieman hämillään aamulla isin kanssa koputtelemaan naapureiden ovia. Palkaksi saatiin kasa suklaamunia, virvottavat ihan itse tehdyt vitsat ja muutaman liikutuksen kyyneleenkin. 



Jännittävän virpomisreissun jälkeen lähdettiinkin koko perhe hiihtoretkelle. Minulle siunautuu näissä suksilajeissa, jostain kumman syystä aina vetojuhdan rooli ja niinpä tänäänkin pienimies kulki pulkassa perässäni matkassa mukana. Paikoin jopa useassa plussa-asteessa ollut keli veti kyllä äidistä ainakin veronsa ja tehoja lenkistä sai taas ihan kiitettävästi irti. Siksipä Kuopion suunnistajien pitämässä latukahvilassa oli ihan pakko pysähtyä ja tankata vähän energiaa :) 
Valitettavasti keskityin niin nauttimaan hiihdosta ja upeasta kelistä, etten älynnyt ottaa yhtään valokuvaa koko reissulta. 
Mutta mielukuvissannehan voitte kuvitella tuulettoman Kallaveden, pilvettömän taivaan, pulkassa lauleskelevan lapsen, koikkelehtivan iskän ja punaisena ähisevän äidin ladulla 
-joten ehkä parempi, ettei kuvia tullut otettua muista kun näistä keväänkukista :) 


OM

4 kommenttia:

  1. Kevätkukat ovat ainakin kauniita ja kuvitella voi kuinka ihana hiihtopäivänne oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne ovat aina kauniita :) Hiihtolenkki oli leppoisa, toivottavasti saadaan Pääsiäisenä nauttia samanlaisista keleistä.

      Poista
  2. Voi, pikkumies oli varmasti hurmaava virpoja! :) Meillä menee koko touhu TAAS ohi, se on kyllä tylsää. Pohjanmaalla kun ei virvota palmusunnuntaina vaan "trullitellaan" pääsiäisen lauantaina. Ja silloin me taas ollaan Savossa, jossa virpomiset on jo virvottu.

    Hiihtoreissu kuulostaa erittäin mukavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän se olikin, että siellä virvotaankin lankalauantaina. Nyt on kyllä aivan huiput hiihtokelit, eikun suksille :)

      Poista