lauantai 6. huhtikuuta 2013

Koeajolla

Kotiutin pitkän harkinnan jälkeen kaupasta kotiin itselleni uuden polkupyörän. Pitkään ihanihan peruspyörää miettineenä nyt täytyy sanoa, että hyvä kun kuuntelin perheenimiehiä ja en ihan sitä halvinta hankkinutkaan. Sillä tällainen hybridipyörä, joka rullailee hyvin asfaltilla ja toiminee silti myös hiekkatiellä ajaessa, oli ainakin eilisen koeajolenkin ensituntuman jälkeen aivan huippu.
Ajatuksenani onkin alkaa pyöräilemään reilun 10kilometrin matka töihin ja takaisin, samalla siis yhdistyisi huvi ja hyöty.

Eilen kävin ajamassa perinteisen "Jälän-lenkin", joka kiertää Jäläjärven, ohi Karjalan lennoston, Rissalan lentokentän, läpi peltomaisemien ja asutusalueiden. Tiet olivat jo lähes sulat jokapaikassa, vain alikulkutunnelit olivat umpijäässä, joissa pitikin olla hieman tarkkana. 

Lähdössä

Oikein soittokello ja kaikki :)

Tie sulana, ympärillä vielä reilusti lunta

Kuopion Lentoasema

Pyöräkelikö? :)

Pakollinen maisemakuva.

Ajoviimassa ainoastaan varpaat jäätyivät. Monena keväänä ensimmäisillä iltarasteilla olenkin miettinyt, että pitäisiköhän hankkia vedenpitävätsukat, sillä keväinen, juuri sulanut metsä on aikas märkä ja jokaikinen kerta jalat jäätyy. Onkohan sellaisia sukkia olemassa? Kertokoon ken tietää :) 

OM

8 kommenttia:

  1. Siellähän on jo pyörätiet hyvässä kunnossa! Seal skinz -sukat on kuulemma loistavia. En ole itelle raskinu ostaa, kun ei pysy sukat tallessa ikinä kuukautta pidempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :)Voin vain kuvitella ettei pysy ;)
      Paikkapaikoin on tiet vielä jäässä ja siksi en vielä ole aamulla uskaltanut lähteä töihin polkemaankaan. Ehkä viikon päästä jo vois, jos kevät jatkaa etenemistään tätä tahtia. Nyt juoksemaan!

      Poista
  2. Onnea uudelle pyörälle! :) Voi sitä vauhdin huumaa keväisin, kun pääsee taas fillaroimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En tiedä siitä vauhdista, mutta hurmaa ainakin ;)

      Poista
  3. Komea uusi pyörä! Mun pitäisi myös ostaa jonkumoinen menopeli. Ehkä vaan sellainen kauppareissupyörä, vai tulisikohan sitä kunnon pyörällä ajettua ihan lenkkejäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin huomenna testata työmatkalla miten kauan aikaa menee, kun ei ole kotiin kiire, kun ukki tulee katsomaan poikaa.

      Poista
  4. Sinulle on tunnustus blogissani www.karkkipurkki.com :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Annika ja kiitos tunnistuksesta. Perehdyn siihen paremmin viikonloppuna, kun on aikaa :)

      Poista