Asumme rivitalokolmiossa ja meillä on kohtuullisen iso ja suojaisa takapiha. Haaveilimme jo viimekesänä uuden takaterassin rakentamisesta, mutta tuolloin mietimme myös mahdollisesti muuttoa isompaan kotiin ja rakennusprojekti jäi. Sittemmin muuttosuunnitelmat lyötiin jäihin ja nyt taas kevään koittaessa terassin rakennus ja takapihan kunnostus alkaa pyöriä mielessä.
Kovinkaan monimutkaista terassia emme halua, eikä toisaalta kaavoitus ja rivitaloasuminen saattaisi antaa sooloiluun mahdollisuuttakaan.
Kuitenkin toiveissa olisi:
- Nostaa terassin korkeutta niin, että sisältä pääsisi terassille suoraan samalta tasolta, eli nostamme terassin maan tasolta hieman ylös.
-Sinne pitää mahtua neljänhengen pöytä, grilli ja pieni sivupöytä kukille ja istutuksille (ajattelin nimittäin myös laittaa puutarhalaatikoihin salaatteja kasvamaan)
-Väri täytyy ehdottomasti olla ruskea, ei vihreää kestopuuta
- Terassilta on oltava helppokulkuinen reitti takapihan nurmikolle kaikille perheemme jäsenille
-Jotain erikoista, speciaalia, ripaus luksusta, rutkasti toimivuutta.
- Uritettua painekyllästettyä lautaa, onkohan toimivaa? Kerääkö kaiken lian? On vain niin paljon kauniinpaa (ja kalliimpaa) kun sileälauta, että mieli tekisi sitä hankkia.
Eilen käytiin pojan kanssa takapihalla leikkimässä ja hahmottelemassa terassinmallia. Lunta on vielä runsaasti, 90sentin hukkapätkään verrattuna reilusti yli puolet. Kumikengät, kurahousut ja kurarukkaset olivat paikallaan.
Palailen terassiprojektiimme, kunhan homma etenee.
Mukavaa viikkoa!
OM
Hieno projekti.
VastaaPoistaKurkkaa blogini arvonta.
kiitos, käyn kurkkaamassa :)
PoistaSama homma haaveissa ja ihan samoilla ajatuksilla. Seuraan mielenkiinnolla projektia!
VastaaPoistaKiitos, näin keväisin terassi ja puutarhamainoksia tulee vähän jokatuutista. Nyt kun tuossa meilläkin on tuo nimeltämainitsematon naapurimaan iso liike, niin kenties sieltä tulee myös hankittua jotain uutta takapihallemme :) Jäädään siis yhdessä suunnittelemaan.
Poista