lauantai 19. lokakuuta 2013

Unta ja ulkoilua

Loma on hurahtanut juuri niin nopeasti, kun lomat yleensä. Emme ole tehneet mitään ihmeellistä, harrastukset ovat rytmittäneet päiviä syömisen, nukkumisen ja ulkoilun ohella. 
Ensilumi... tuo ihmeellisyys saatiin tännekin. Perjantaiaamuna herättiin iloiseen kiljahteluun, kun poika seisoi olohuoneenikkunassa ja katseli ulos, valkeaan maailmaan. Heti kun tilaisuus koitti taloyhtiön lapset, poika mukaan lukien, kaivoi varastosta pulkat ja rattikelkat esille ja ilonpito alkoi. 
Toivottavasti saadaan nauttia lumesta vielä huomennakin, jospa keli ei vielä ihan lämpenisi uudelleen. 

Ulkoiltu siis ollaan, kahteen kertaan päivässä. Oikeastaan sisällä ollaan käyty vain nukkumassa ja tankkaamassa hieman polttoainetta koneisiin. Tänään mies oli pelissä ja aamupäivä ulkoiltiin pojan kanssa, syötiin, luin hänelle kirjan ja poika nukahti unilleen kun saunalyhty. Itse kävin siistimässä keittiön, juomassa kupin kahvia ja hipsuttelin pojan viereen itsekin unille. 
Niinpä mikään ei ole parempaa, kun päiväunet nukkuvan lapsen vieressä. 
Unien jälkeen uudelleen ulos, kauheaan räntäsademyräkkään vain. Ei tunnu missään. Popin rönttäpuku on päässyt heti todelliseen testiin ja hyväksi on havaittu. Puvun alle ei näissä nollakeleissä ole tarvinnut laittaa paljoakaan vaatetta. Pipo on oikeastaan välikausipipo, mutta paksu sellainen. 
Seuraavaksi pitäisi perehtyä talvikenkä asioihin. Pojan jalassa olevat kengät, kun eivät taida mennä koko talvea jalkaan.

Nyt kun talo alkaa taas hiljentyä, on saunottu, syöty tortilloita ja katsottu laatuleffaa "Unto Purhaturoa", niin kuin poika leffan päätähteä kutsui, on hyvä aika hetki huokaista. Raitisilmamyrkytyksen takia itsekin taidan silti oikaista aika pian tuonne meidän uuteen makkariin. Siitä tuli sen verran hieno, että kelpaisi lekotella pidempäänkin.



Mukavaa viikonloppua toivotellen:
OM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti