tiistai 15. lokakuuta 2013

L-O-M-A!!

Huh, ihan pakko on tuulettaa hieman loman alkamista täälläkin!! 
Kesällä minulla ei työpaikan vaihtumisen vuoksi ollut lainkaan lomaan, joten nyt nämä muutamat lomapäivä näin syksyllä tuntuvat kyllä ihanille. Mitään suuria suunnitelmia meillä ei ole loman varalle. Syystöitä pitää tehdä vielä mökillä ja kotonakin. Poika lähti jo eilen tätinsä kyydillä mummolaan. Meillä oli miehen kanssa harvinainen, yhteinen vapaailta, jonka käytimme vaihtamalla talvirenkaat (ah-miten romanttista!) ja käymällä katsomassa Selänteen-dokumentti (no vähän jo parempaa). Elokuva oli hyvä, "ameriikan malliin" tehty ja siitä löytyi sopivasti jokaiselle jotakin. Mies fiilisteli jääkiekko asioilla ja faktoilla (tottakai) ja itse keskityin oikeastaan nauttimaan vain sujuvan käsikirjoituksen tuotannosta. 

Tänään pääsin töistä hieman aiemmin ja käväisin Matkuksen Ikeassa täydentämässä kynttilävarastoja ja kyllä vain sinne oli tullut jo joulu. Itselleni ei kuitenkaan tullut "pakko saada" tunnetta oikeastaan mistään tuotteesta, mutta kivaahan niitä oli hiplailla. Juu ja kyllä -ostin ensimmäiset joululahjat Ikean joulumaan innoittamana. Lienenköhän koskaan ollut näin ajoissa, vaikka aikainen lahjan hankkija yleensä olen ollutkin. 

HM:n home osastolta löytyi mustavalkea kynttilä ja rautakori, jota katselin aiemmin Elloksen valikoimasta. En tiedä liekö eteisen sekamelska pipo-hanska-sukka- hylly oikein tarkoituksenmukainen korille, mutta siihen sen nyt ensialkuun asettelin esille, kuin miehelleni kiusaksi :) 

Nyt pakataan auto ja ajellaan mummolaan. Yksi yö erossa pojasta tuntuu jo kovasti sydämessä. Mukavaa lomaa kaikille syyslomalaisille! 






2 kommenttia:

  1. Erinomaista lomaa! Mä jatkan vieläkin lomattomuuslinjalla...jouluna ja hiihtolomalla sitten.

    Hyvää tekee välillä olla kaksinkin, mekin oltiin vkl:na, kun oli niitä pyöreitä juhlia. Mutta ihana on sitten päästä myös takaisin lasten luo. <3

    Sulla oli tosi kiva liikunta-aiheinen postaus tuossa muutama päivä sitten. Täytyy kyllä palata siihen aiheeseen omassa blogissakin (heti kun vaan ehtii) ja linkkailla tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu vain liikunta asiaan, kun on niin tärkeää! :) Loma on hurahtanut kuin siivillä, niin kuin lomat aina pahus tuppaavat tekemään.

      Poista