torstai 19. syyskuuta 2013

Uimalasit kolmella pusulla

Mies ja poika olivat alkuviikosta käymässä mummolassa vapaiden vietossa. Kuulemma varsin mukava reissu oli ollut. Ensimmäisellä pidemmällä linja-automatkalla se alkoi. Paikallisbussireittejä olemme matkanneet, mutta ei pidempää. Perheessämme on vain yksi auto ja minä tarvitsin sitä töissä, niin pojilla ei ollut muuta mahdollisuutta, kun hypätä linja-auton kyytiin. Mukavasti matka oli mennyt; eväät oli syöty jo reilusti ennen puolta matkaa ja jossakin vaiheessa mies laittoikin tekstarin, että on se hyvä, että kaikilla on nykyisin napit korvissa ja älypuhelimet käsissä. Meidän Runeberg oli nimittäin tainnut vähän puhua palpattaa matkan ajan.

Reissulla oli käyty myös moikkaamassa pojan kummitätiä, jolta hän oli saanut uudet uimalasit. Tai poika oli "ostanut" ne kummiltaan -kolmella pusulla! :) Ihana. 

Meillä käydään tasaisen epäsäännöllisesti uimassa, nyt syksyn tullen pitäisi taas aloitttaa tiiviimmin käyttämään poikaa altailla. Huomaan kyllä että hän pitää vedestä ja lapsen opettaminen ja totuttaminen veteen on näin varmasti paljon helpompaa. Uinti ei vielä tietenkään onnistu, mutta käsipohjan räpiköinti kylläkin. 
Meillä on paljon "rantapaikkoja" isovanhempien luona ja omalla mökillämme, jossa ranta on aivan vieressä. Mielestäni lapsen uimataito ja uinninopettaminen on erityisen tärkeää.



Käydäänkö teillä uimassa? Onko perheen liikunnallisiin harrastuksiin jo tullut joitakin rutiineja?

OM

2 kommenttia:

  1. voih, hän oli niiin suloinen tullessaan luokseni kädessään uimalasit jotka oli itse hoksannut lipaston päältä ja katsoi sulattavasti silmiin ja kysyi: "paljonkohan nämä maksaisi?" mitäpä muuta pystyin sanomaankaan :)
    Me käytiin menneellä viikolla polskimassa ja toivottavasti tästä eteenpäinkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Voin kertoa että poika yrittää melko usein koiranpentu ilmeellään ja anovilla ruskeilla silmillään vedota tunteisiin. Melkoisen usein onnistuukin. Pitäis ihan petrata!

      Poista