torstai 10. tammikuuta 2013

Tabata-treeniä

Vaikka kuulun itse  ns. vanhan mallin liikkujiin, hiihto, juoksu ja perusjumpat ovat suosikkilajejani. Varsinkin mieleni lepää ulkona tapahtuvassa liikunnassa, oli kesä tai talvi. Viime aikoina kuitenkin on liikunnan puolella pinnalle noussut ns. tabata- treeni. Oletteko kuulleet moisesta? 
Sen verran ammatillinen kiinnostukseni heräsi ko. treeniä kohtaan, että päätin ottaa asiasta selvää ja kysyä tottakai asiasta google-jumalalta. 

"TABATA on kova intervallitunti, joka on nyt suurta huutoa maailmalla ja kuuluu sekä urheilijoiden että julkkisten treeniohjelmaan. TABATA-tunnilla tehdään yhtä liikettä täydellä teholla 8 x 20 sekuntia, välissä aina 10 sekunnin tauko. Tämän harjoittelutavan on todettu mm. polttavan eniten rasvaa treenin aikana sekä eniten hiilihydraatteja vielä treenin jälkeenkin. 



Japanilainen tutkija Izumi Tabata teetti vertailun kohtalaisen ja korkean intensiteettitason harjoituksen välillä. Tutkimuksessa urheilijat jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen harjoitteli korkean ja toinen kohtalaisen intensiteettitason intervalleilla. Kohtalaisen intensiteettitason ryhmä (1) harjoitteli kuusi viikkoa viisi kertaa viikossa yhden tunnin ajan (70%intensiteetillä). Korkean intensiteettitason ryhmä (2) harjoitteli kuusi viikkoa neljä kertaa viikossa vain 4 minuutin ajan, jossa tehtiin siis 8 x 20 sekuntia raskasta harjoitusta (170% intensiteetillä) 10 sekunnin tauoilla. Ensimmäisellä ryhmällä tapahtui kehitystä aerobisessa systeemissä, eli verenkiertoelimistössä. Kuitenkaan anaerobisessa systeemissä eli lihaksissa ei tapahtunut merkittävää muutosta. Ryhmällä 2 tapahtui parannusta sekä aerobisessa että anaerobisessa systeemissä. Itse asiassa aerobinen systeemikin parantui enemmän kuin ensimmäisellä ryhmällä. Tuloksena oli että kovasykkeinen intervalliharjoittelu (High Intensity Interval Training) tuotti parempia tuloksia urheilijoille. 
HIIT on tuottanut vakuuttavia tuloksia kunnon parantamista ja rasvanpolttoa ajatellen. 



HIIT:ssä harjoitellaan 20 minuuttia tai vähemmän, ja harjoitukset koostuvat intensiivisistä liikkeistä jotka käyttävät isoja lihasryhmiä ja ovat usein yhdistelmäliikkeitä. HIIT polttaa enemmän rasvaa kuin tasainen aerobinen harjoittelu koska keho ei pääse niin sanottuun energiansäästötilaan, toisin kuin tasaisen sykkeen harjoittelussa. " 



Teksti on lainattu kokonaisuudessaan täältä jossa myös lisää liikuntafiilistä nostattavaa tekstiä.
Niin ja täällä savonmaalla ainakin eräs ohjaaja :)  aikoi kokeilla omilla kahvakuulatunneillaan
tabata- menetelmän toimivuutta. 

OM 

p.s. Ja kyllä vain huomasitte oikein, Adidaksen Chill- lenkkarit vol2. ovat minun. Ensimmäiset kenkäni olen jo kuluttanut lähes loppuun. Aivan loistavat hyppy, pomppu kengät niin työhön, kuin vapaa- aikaankin. Juoksulenkille en kuitenkaan näillä lähtisi.



 

4 kommenttia:

  1. Tabata on kyllä tosi kovaa menoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka kaima! :)
      Siltä tosiaan vaikuttaa, että on aika kovaa touhua on ja varsinkin näin flunssainen hengästyy jo pelkästä ajatuksesta. Mutta välillähän tekee ihan hyvää vähän haastaa kroppaa. Mukava kun löysit blogiini ja tervetuloa uudelleen. Joskus aikaisemmin kävinkin kurkkaamassa sinun blogissa, mutta nyt taidankin liittyä ihan vakkari lujijaksi. Liityhän sinäkin tänne. Mukavia talvipäiviä :)

      Poista
  2. Itse tykkään vähän pidemminstä n. 30 tai 45 sekan intervalleista, sillä jos treenaa eri välineitä käyttäen, tulee tabatassa välillä vähän kiire noissa 10 sekunnin vaihdoissa :D Eilen tein 30/15 sekunnin kiertoharjoittelua ja siinäkään en mainannut aina ehtiä repiä nyrkkeilyhanskoja käteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei MT,
      Cirguit tyyppisessä harjoittelussa tulee varmasti kiire, jos pitää vaihtaa liikkeen lisäksi myös paikkaa. Itse ajattelisin että kahvakuulalla treenattaessa tabata- treeni voisi sopia paremmin. En kyllä tosiaan ole kokeillut noin nopeaa ryhmitystä, vaan kanssa pidempiä sarjoja, just 45sekunttia. Mutta pitää ehdottomasti kokeilla :) Kunhan tästä flunssasta selviin.

      Poista