Sinne jäi taakse. 4,5vuotta ihan kivassa, mutta loppuakohti muuttuneessa työpaikassa, nyt on uusien ja kehittävien asioiden vuoro. Ensialkuun kehittelen itseäni lomaillen, mutta pikkuhiljaahan sitä ihminen tietenkin miettii uusia tuulia itselleen.
Jonkin verran on suunnitelmia, unelmiakin. Uskaltaako niihin tarttua, mikä oikeasti olisi kiinnostavaa? Minkä tien valitsee? Tuleeko mahdollisuuksia?
Hyvillä mielin täällä ollaan, hieman muutosta ja totuttelua uusi vaihe elämässä tottakai vaatii.
Melkein kaksi vuotta sitten 1.2. oli tällainen samanlainen kaunis, aurinkoinen talvipäivä. Olin soittanut miehen töistä kotiin, että nyt muuten taitaa tulla lähtö. Kun olin jollakin ihmeen keinolla päässyt autoon kammettua muistan ajatelleeni miten kaunis ja voimaannuttava sää ulkona onkaan. Aurinko paistoi, talitintti lauloi puussa. Tuo aurinkoinen päivä pimeni illaksi, mutta toi mukanaan suurimman muutoksen elämääni.
Minusta tuli äiti.
Tänään ajellessani töistä kotiin, tuo samanlainen tunne valtasi mieleni. Aurinko ja voimaannuttava tunne siitä, että on muutosten aika. Yllättävätkään muutokset tai tapahtuman elämässä eivät välttämättä ole huonoja, sillä niissä piilee aina mahdollisuus. Toivottavasti.
Käytiin ostamassa hm:n home osastolta hieman kevättä kotiin. Turkoosi väri tuo aina valon mieleeni ja raikastaa sisustusta. Virittelin ne olkkariin ja poika teki heti tyynystä dinosaurusten liukumäen :) Mies oli ostanut minulle kimpullisen tulppaaneja ja ne odottivat keittiössä kotiin tullessani. Ensiviikolla tosiaan juhlitaan 2v synttäreitä. Taidanpa alkaa keskittymäänkin niihin.
Mukavia vointeja.
OM
Ihana nähdä noi hennesin tyynyliinat livenä. Tilasin nimittäin meille kotiin tuon loanheittäjät tyynyn turkoosina ja harmaana. Näyttää ainakin teillä hyvältä..toivottavasti sopisi myös meidän sohville! :):)
VastaaPoistaTuo turkoosi tyynyliin on varsinkin minun mieleen. Hennesin liikkeessä ei täällä meillä ainakaan ollut enää montakaan tyynyliinaa jäljellä, joten hyvä kun olet ehtinyt nappaamaan netistä nuo tyynyliinat itsellesi. Ostin myös tuon saman sarjan turkoosin viltin ja on kans ihan kiva lisä väriä sisustukseen. :)
Poista