torstai 31. tammikuuta 2013

Talvilajeja

Hellurei. Niin sitä on taas aika hurahtanut melkein viikolla eteenpäin. Talvi on näyttänyt ainakin säiden suhteen voimiaan, ensiksi mitä mahtavin hiihto/ talviurheilu keli ja eilen saatiin lunta kerralla lisää ihan riittävästi. 
Täällä on siis yritetty liikkua niin suksin, jaloin ja kuin pallonkin perässä. Viime sunnuntaina käytiin pojan ja pojan tädin kanssa pakkaspäivät tapahtumassa. Siellä oli jos kaikenmoista ihmeteltävää. Pupuja, oravia ja mm.Kalpan pelaajia. Yksi jarrutti yhteiskuvaankin pojan kanssa, taisipa poikaa vähän jännittää tuo tapaaminen. Mutta kummasti helpotti, kun kerroin että tuo on yksi niistä pelaajista, joita ollaan oltu katsomassa pelissä. Lähtiessään läppäsi vielä ylä vitoset kaverin kanssa ja sitten maistuikin jo makkara meidän 2 veellekin. Päästiinpä me kaikenhyvän lisäksi lehteenkin ja ja linkin Savon Sanomien sivuille löydät tästä.









Mutta nyt pitää kiiruhtaa hakemaan lapsi hoidosta kotiin. Nyt meillä alkaakin kotoilu todenteolla, mutta sitä ennen viikonloppuna juhlitaan meidän 2 vuotiasta. Vieraita on tulossa kylään vähän jokapäivä, joten mikäs sen mukavampaa. Eikun vaan äiti keittiöön ja vatkaimen varteen. 

OM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti