sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Luistelu ja eväsretkellä





Vapaa yhteinen sunnuntaipäivä ja ulkona pakkasta. Ulos oli siis päästävä. Valitettavasti meille ei viikonlopun(kaan) päivät tuoneet lisä lunta, niin kuin moneen muuhun paikkaan. Blogeista olen lueskellut, että lumitöissä on oltu yhdessä jos toisessaki paikassa. Mutta pakkasta me saatiin täksi päiväksi -12 asteen verran ja yhdistettynä kohtuullisen kovan tuuleen ja järven rantaan, oli ilma ihan kirpakka. Kävimme kuuntelemassa jäiden jäätymisen aiheuttamaa pauketta, luistelemassa ja syömässä eväät ja olihan kivaa. Tosin en itse luistimille paljon uskaltanut, mutta ulkoilma kyllä virkistää mieltä muutenkin. Iltapäivästä vielä reippailimme kävellä ystäväperheen luo kahveilla ja lasten meno oli sen verran tehokasta, että nyt lastenhuoneesta kuuluu tasainen tuhina. 
Itse nautiskelen samalla hedelmistä ja maitorahkasta tehdystä iltapalasta, nam! 

Varsin kuvapainotteista tälläerää, kun kerrankin oli valoa hieman ottaa edes kuvia :) 
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, meillä pojan kanssa jatkuu kotoilu ja mies lähtee työreissulle Kolille huomiseksi päiväksi.  

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Tuollainen rauhaisa ulkoilu perheen kanssa on omiaan laskemaan stressihormoneja :)

      Poista