Hän on täällä

Isomummun  neulomissa villasukissa on hyvä kotiutua.

 Viikko sitten maanantaina pitkä odotus viimein palkittiin ja maailmaan syntyi reipas ja urhea pikkuveli. Kaikki meni hienosti ja homma eteni lyhykäisyydessään seuraavanlaisesti. 

Sunnuntai-iltana hurahti lapsivedet ja soitin sairaalaan mites nyt? Sain vastaukseksi yrittää torkahtaa kotona ja tulla viimeistään aamulla sairaalaan. Ihmeellisesti sain nukuttua tunnin- pari, kunnes neljän maissa alkoi säännöllisesti supistelemaan. Vaille viisi herätin mieheni ja puoli kuuden maissa lähdimme ajelemaan sairaalaan. Kaupunki alkoi pikkuhiljaa heräilemään, työmatkalaisia oli yllättävän paljon moottoritiellä liikenteessä. Ajoimme auton parkkihalliin ja kaikessa rauhassa kävelimme sisään. 

Kätilö otti meidät vastaan ja ohjasi seurantaan. Supistuksen voimistuivat hiljalleen, sitten nopeasti ja pian olikin aika jo hätyyttää kätilöä, että nyt vauva taitaa syntyä. Vaille kahdeksan, auringon noustessa, Valon- nimipäivänä sain vatsani päälle pienen pojan. Homma eteni sen verran rivakasti, että lukemiset, puudutukset ja eväät jäi taas saamatta. 

Nyt olemme viikon tutustuneet uuteen mieheen perheessämme. Määrätietoinen hän on, esittää asiansa lyhyesti ja ytimekkäästi. Aivan ihana, siro rakenteinen, pikkuveljen rääpäle <3. Kerrassaan hurmaava, valtavan rakastettava. Ja jo viikon ikäisenä tuntuu, että hän on kuulunut perheeseemme aina. Isoveli on ottanut vauvan hienosti vastaan, hoitaa ja mekastaa sopivasti. Äidin syli on ollut ruuhkainen viimeaikoina, kun isovelikin vaatii huomiota ja yhteisiä luku ja leikkihetkiä. 

 OM