perjantai 8. helmikuuta 2013

Sairastupa

Terveiset täältä kotoa, neljänseinän sisältä, sairastuvalta. Poika on ollut kipeänä oikeastaan koko viikon, maanantaista asti. Kolme yötä ollaan enemmän tai vähemmän valvottu. Eilen käytiin lääkärissä ja korvatulehdushan se siellä pientä kiusaa. Ei olla päästy ulos tälläviikolla siis lainkaan ja sekös alkaa harmittaa, meitä molempia. Arvatkaa vaan odotanko, että pääsen kohta ruokakauppaan, muuten niin inhottavaan ruuhkaan.
Oon purkanu pyykkivuoria, kantanut pojalle välillä lääkettä ja välillä juomaa. Ruoka ei oikein tahdo maistua, mutta uni maistuu senkin edestä. Tuossa se rakas meidän aikuisten sängyssä tuhisee tälläkin hetkellä.
Täältä ei nyt oikeastaan ole kovinkaan kauniita kuvia tänne blogiin laittaa. 
Kuvat olen pominut tietokoneen arkistoista.  Miten voikin pienenmiehen tauti viedä mehut koko perheeltä?



Mutta hei onneksi telkkarista tulee sentään ampumahiihdon ja alppihiihdon mm-kisoja. Niitä me nyt ollaan tuijoteltu aikamme kuluksi. Ja ihan mielenkiintoisia uutisia olisi kenties työrintamallakin tiedossa, joten ei tämä nyt ihan mollivoittoista tämä elo ole.  Toivottavasti aurinko paistaa vielä joskus risukasaankin. 

OM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti