Tehtiin perinteinen talvi tsekkaus.
Moottorikelkalla saareen, pikkumieskin ensimmäistä kertaa kelkan kyydissä. Ihmetteli vain miksi ukki ajoi niin hiljaa ja miksi järvi on niin erilainen. Muisti kuitekin paikan viime kesältä, vaikka kesä olikin niin sateinen ja loma lyhyt.
Varaston katolta pudoteltiin lumet, raput ja terassi lapioitiin puhtaaksi. Hiiret kolisteliin piiloihinsa sisältä, kesäkukkien ruukut nostettiin kevättä odottamaan ja Pehtoorinpullo oli hävinnyt tuvan nurkasta.
Lunta oli poikaa napaan asti, meitä aikuisia ainakin polveen. Huussin ovi oli tipahtanut, enkä saanut sitä enää kiinni. Mökin ovi oli möskin liikahtanut ja eiköhän sen suoristamiseksi vähintään jotkut talkoot pidä saada aikaiseksi.
Syvänselälle oli viritelty verkkoja ristiin rastiin, on ne kuhat uiskennelleet meillekin asti sieltä, vieläpä ruodottomaksi siivottuna.
Hiljaista siellä oli ja rauha.
Mökkinaapuria ei näkynyt tälläkertaa. Poika kyselikin jo heidän peräänsä. Kerroin että kyllä se naapurinsetä viimeistään Juhannuksena tulee "isin kuksaa etsimään" :)
Pakkasaurinko paistoi kuin lupauksena heinäkuisesta tyynestä Koivujärvestä.
Lunta oli kaiteilla, katoilla ja poluilla |
Enemmän näiden valoa olisi tarvinnut nyt, kuin kesällä |
Mitenkähän hän oppii veden ja rannan vaarat? |
Puuvakka täytettiin puita valmiiksi |
Olen minäkin tämän eteen muutaman hikikarpalon vuodattanut |
Kellä tällainen kuksa löytyy, hän tietää olevansa aina tervetullut Hajuheinään |
Pannukahvit keitetään, oli kesä tai talvi |
Nyt siinä on lunta, kesällä uisteluveneitä ja joutsenpariskunta |
OM
Täältäpä löytyi mukavia tarinoita :)
VastaaPoistaHelmikuussa usein jo kurkistellaan kesää...meillä se on lähinnä veneen pressun raottelua ja lomareissujen suunnittelua. Ihanaa, ihanaa kun tulee kevät.
Iloa viikonloppuusi!
Kiitos Siili :)
PoistaNiin kyllä se kesä ja kevät varsinkin alkaa olla jo mielessä, kun valo lisääntyy. Ja viimeistään huhtikuussa tulee jo kova kaipuu vesille ja silloin kun ensimmäisiä veneitä näkee trailereiden päällä.
Kävin kurkkaamassa kaunista blogiasi ja taidanpas liittyä lukijaksi. Liity sinä minun lukijaksi, niin saadaan vierailtua toistemme sivuilla useammin.
Mukavaa viikonloppua myös sinulle.