Hei ja mukavaa joulukuun 4:n päivän iltaa. Täällä päivät juoksee kovaa kyytiä seuraavaan ja joulukuukin jo pitkällä. Tänään hain ison kasan lempikukkiani hyasintteja kaupasta ja ripottelin niitä pitkin kotia. Osa niistä on vielä nupullaan, mutta joistakin jo leijailee ihanaa hyasintin tuoksua. Joulun valmistelut ovat muuten ihan hyvällä mallilla, yli puolet joululahjahankinnoista alkaa olla jo ostettu ja odottelevat paketointia tuolla vaatekaapin perälle visusti piilotettuna. Piparitalon tarvikkeet on jo keittiössä odottelemassa, kenties huomenna kasataan talo pystyyn.
Muuten odottelussa menee hyvin :) Masu elää välillä aivan omaa elämäänsä. Vauva hytkyy ja pomppii ja selkeästi reagoi ärsykkeisiin. Välillä kylkiin tulee niin napakoita potkuja, että oikein sattuu. Itsellä vointi on ollut ihan hyvä. Viimeviikonloppuna alkoi kuitenkin pohkeissa kovat säryt ja maanantaina työpäivän jälkeen ei askeltaminen ollut kovin herkkua. Kävin hakemassa heti tiistaina Instrusta lentosukat, joissa on kevyt kompressio (puristus) ja vaikutuksen huomasi oikeastaan samantien, kun sukat vetäisi jalkaan. Kintut olivat niin keveät, että teki mieli kipaista pari juoksuaskelta. Edelleen jalat tuntuvat raskailta iltaisin, mutta nyt kuitenkin pärjään taas.
Voikaahan hyvin :)
OM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti