sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Välipäivät

Välipäiviä vietellään täällä kotosalla ihan rentoillen. Sen verran kiireinen joulunaika taas oli etten edes tänne blogiin ehtinyt kurkkaamaan tai kuulumisia päivittelemään. 
Joulunajan kiusanani oli useana päivänä sitkeä nenäverenvuoto, mikä meinasi kiristää hermoja ja vetää oloa veltoksi. Vaiva lienee seurausta hieman laskusuunnassa olevasta hemoglobinista. Mutta ei ole kiva alku jouluaatolle viettää 1,5 tuntia vanhempieni kylpyhuoneessa ja yrittää tyrehdyttää veren tuloa. Onneksi kylpyhuone on juuri remontoitu ja kaunista kaakelia katsoi sentään mielellään. Lisäksi bonuksena saatiin pojalle aatonaattona noussut 38-39 asteen kuume, joten melkoinen yhdistelmä miehelle kestettäväksi - ja kaikille muille sukulaisille :)
Joulunaika sujui siis sukuloiden, syöden ja miehen perinteistä jääkiekko-ottelua seuraten. Aattona oli sentään meidän korkeuksilla vielä hieman lunta, mutta vähintään joulupäivän kaatosade sulatti viimeisetkin pois ja sivutiet muuttuivat kerrasssaan vaarallisen liukkaiksi, ainakin näin etupainoisen loppuraskaana olevan näkökulmasta.... 
Nyt olemme olleet kotosalla jo muutaman päivän ihan vain pojan kanssa rentoillen, kun miehen piti palata työmaalle. Sen verran väsynyttä porukkaa on ollut, että ollaan vedetty 10 tunnin yöunia ja poika vielä 2,5 tunnin päikkäreitä.




Uudeksivuodeksi suunnitteilla on siskon kyläily miehineen (voiko J:tä sanoa jo mieheksi?) Pojat kävivät jo ostamassa muutaman raketin valmiiksi. Jos yhden toiveen, nyt näin alkajaisiksi (helmikuussa esitän mieluusti muutaman lisää) uudellevuodelle on, niin pliispliis, saisko hieman lunta.... 

OM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti