Minun jouluni

... voi pikku hiljaa alkaa.

Täällä alkaa olla pikkuhiljaa kaikki valmista. Työt on saatu päätökseen, sanan varsinaisessa merkityksessä. Eilen vietin jo ensimmäistä lomapäivää, kroppa alkaaa pikkuhiljaa tottua jo "lomailuun", mieli hieman karkailee vielä välillä työasioihin, mutta eiköhän sekin jo kohta löydä lepovaihteen. 

Tiistaina meillä oli pojan joulujuhla päiväkodissa. Oikein ihanan tunnelmallinen reilu tuntinen. Söimme joulupuuroa ja lasten tekemiä pipareita. Askartelimme käpytonttujakin. Tiedättehän niitä mitä löytyy jokaisen kotoa, itse tehtyjä tai lasten tekemiä. Tonttuja joihin liittyy niin suuri tunnearvo, että ne on pakko kaivaa jokajoulu esille uuninpankolle tai kuuseen roikkumaan, vaikka kaikkein kauneimpia ne eivät ehken olekaan. No nyt meilläkin on omat käpytontut, jo nyt äärimmäisen rakkaat. Päiväkodissa oli myös lasten laulutuokio, jossa piti hieman purra alahuulta ja samalla nauraa hiljaa onnesta ja ilosta, kun katsoi omaa lastaan. Herkin hetki itselleni oli, kun vuorossa oli "joulupuu on rakennettu" kappale. Vieressä istuva poikani hoilasi muiden mukana laulua, kai katsoin häntä hieman pääkallellaan, koska yhtä äkkiä hän lopetti laulunsa ja silitti pienellä kädellä poskeani. 

Jos jostakin hetkestä voi sanoa, että siitä alkoi minun jouluni, niin se oli tuo hetki. Niin pieni ja ohi menevä, mutta hetki johon kiteytyi tuhat tunnetta... 

Tänään aamulla kävimme koko perhe neuvolassa kuuntelemassa vauvan sydänääniä ja mittailemassa äidin massankeruun tuloksia, "hyvältä näyttää" ja joulunherkut on vasta edessäpäin. Äsken pojan täti kävi hakemassa ukkelin uimaan ja itse paketoin viimeiset paketit, tein ruuan uuniin hautumaan ja nyt vain istun ja kuuntelen joulumusiikkia. Huomenna miehellä on vielä työpäivä ja yöllä sinivalkoiset siivet tuovat odotetun vieraan Saksanmaalta. Pikkuhiljaa pakkaamme tavoroita ja suuntaamme maalle joulun viettoon. 

Minun jouluni voi alkaa. 

OM