lauantai 14. joulukuuta 2013

Piparitalo






Tehtiin jo jonkun aikaa sitten piparitalo. Oikaisin monessa kohtaa tänä vuonna ja nappasin kaupasta valmiin talon ja laatikollisen karkkeja. Pojalla oli tärkeä tehtävä laittaa karkkikoriste paikoilleen taloon, kun itse pursottelin sokerimassaa kattoon. Nappasin tänään aamuhämärissä kuvia talosta näytille tännekin. 
Aamulla herättiin ihanaan pakkasaamuun. Seija-myrsky (terkut vain äidille) ei tehnyt täällä tuhojaan, tuuli oli kyllä kova ja joissakin oli sähköt olleet poikki, mutta isommilta korjauksilta kai säästyttiin. Joulua täällä odotellaan, viimeiset lahjat pitäisi "hakea" kaupasta, kunhan ensin keksitään mitä hankimme ja vielä koko joululahja arsenaali pitäisi paketoida. Itselläni on kaksi päivää vielä töitä ensiviikolla ja mukavasti loma alkaa puolessa välissä ensiviikkoa, joten jouluun laskeutumisen saa aloitella ihan rauhassa. 
Nyt pitää kuitenkin kääntää katseet tuonne Eurosportille ja katsella hieman hiihtoja. 

Mukavaa viikonloppua 

OM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti