keskiviikko 14. elokuuta 2013

Lastenvaatteista

Pitää minunkin hieman pohdiskella "ääneen" tätä lastenvaate asiaa. Useista eri blogeista olen seuraillut (ja ihaillutkin) lastenvaatemerkkien syysmallistoja. Osa on jo varmaan myyty loppuunkin ja aleen asti ei varmaan jää kun aivan haja kokoja. Piipahdin viime lauantaina pikaiseen Niiloilossa ja siellä vauhtivekaroiden äidin kanssa vaihdoin pari sanaa. Esimerkiksi minirodinit oli myyty nettikaupassa suoraan laatikosta, eikä liikkeen rekkeihin ollut ehtinyt kun muutama hassu vaate.
Oma kestosuosikki on ehdottomasti polarn o pyret, josta onkin syksyksi välikausihaalari hankittuna. En kuitenkaan ole niin viimeisten trendien perässä lastenvaateasioissa juokseva mamma. Mielestäni lastenvaatteet tulee olla mukavia ja pehmoisia päällä ja niissä tulee olla helppo leikkiä. Jos joskus laitan pojalle farkut jalkaan kaupungilla käyntiä varten, niin vaihdamme ne hyvin nopeasti kotiin tullessa collarihousuihin. Aivan kuten teen itsekin ;) 
Arkivaate suosikkeja minulla pojalle on Villervallan värikkäät vaattee, me&i:n haaremihousut ja tietenkin popin paidat. Onhan nekin merkkejä, mutta paljon olen hankkinut vaatteita nettikirppareilta ja kavereilta. Toki joitakin syys-uutuuksia ei voi vastustaa ja kenties sinapinkeltainen (vai curryko se oli? ) paita on pakko hankkia pojalle. Huomaan ostelevani nykyisin mieluummin pojalle vaatteita, kun itselleni. Inhoan nykyisin kauppojen sovituskoppeja, joten olenkin siirtynyt paljon tähän ah- ihanaan- nettiostosteluun. 



Niin ja järjestellessäni viimeviikonloppuna pojan vaatekaappia huomasin, että kaikki housut ovat alkaneet käydä lahkeista lyhiksi. Niinpä lähdin ihan asioikseni kaupunkiin ja hamstrasin kerralla pojalle 4:t (tai nuo meandin housut ostin nettikirpparilta) uudet housut kerralla. Lindexin ihanat ja mukavat collarikangasta olevat farkut, toiset Lindexin housut, meandin bandat ja iki-ihanat Villervallat. Hmm...

3 kommenttia:

  1. Mä kyllä jauhan blogissa kaikenmaailman uutuuksia, mutta emmä raski ostaa ennen kun alesta ;D Minustakin mukavuus on tärkeää lasten vaatteissa, eikä meillä normifarkkuja lapsilla olekaan, kun niitä pitäisi niin paljon kuroa vyötäröltä, että olis varmasti inhottavan tuntuiset päällä - mutta Nova starit sitten istuu mukavasti päälle eikä ahista, joten niitä voi pitää ihan kotioloissakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että jauhat, ne piristävät aina niin paljon ja ovat ilo silmälle! On se melkoista tiedettä tuo lastenvaatteiden hankkiminen :) Nova Staria mietin joskus itsekin pojalle, ehken seuraavaan kokoon sitten.

      Poista
  2. Mulla on välillä joitain yksittäisiä "pakko saada" -lastenvaatejuttuja, mutta sillä periaatteella myös, että vaatteiden tulee olla mukavan rentoja päällä. Ja samoja suosikkeja on, eniten meillä on ollut just Popia ja Villervallaa. Nyt Pomp de Lux on etenkin tytön vaatteissa vahvasti esillä, mutta pojan vaatteissa myös jonkin verran.

    PALJON oon ostanut käytettynä ja paljon oon myynytkin eteenpäin. Tytön mekkojen suhteen päätin jossain vaiheessa, että en osta mitään uutena, kun niitä sai aivan uudenveroisina käytettyinä, kun niin moni pitää mekkoja vain juhlissa. No, muutama on tullut ostettua uutena, mutta en montaa. Pojallekin olen ostanut aikasemmin paljon käytettynä, mutta nyt alkaa tämän kokoiset vaatteet olla jo niin paljon kulutusta läpikäyneitä, että enää en ole juurikaan sisävaatteita ostanut 2nd handina. Aleja hyödynnetään sekin edestä!

    VastaaPoista