keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hemmottelua

Eilinen syntymäpäiväni sujui tiukasti työn merkeissä ja illalla pojan kanssa ulkoillen kirjastoon ja Pupu Tupunoita lainaamaan. Tänään sen sijaan pääsin kasvohoitoon miehen sponssaamana. Hoito oli Reviderm-kasvohoito, johon kuului normaalien kasvohoito-osioiden lisäksi mickrohieronta. Enpäs ollut aikaisemmin sellaisessa käsittelyssä ollutkaan, enkä viiimeisen. Oli nimittäin erittäin mukava, rentouttava ja tehokkaan tuntuinen hoito. Kosmetologin mukaan reviderm hoito olisi tehokkainta sarjana, mutta näin yksittäinkin otettuna jo vaikuttava. Sain lisäksi dermosilin kuorinta ja kasvovoiteen kotiin, joista varsinkin tuo velvelty soothng cream on suositeltavan arvoinen tuote. 

Nyt mies on harjoituksissaan ja poika nukkuu. Pyykkikoneen loppumista odotellessa ihastelen saamiani kukkia ja otan ensikerran käyttöön uuden mukisuosikkini. Eikä palanen tummaasuklaata voi olla kuin hyväksi näin rentouttavan illan jälkeen. 





                                                                           OM

2 kommenttia:

  1. Minäkin kävin sitten ottamassa tummia raitoja..näin niinku syksyn kunniaksi...

    VastaaPoista
  2. Tummenee, tummenee syksyn edetessä, sama täällä :)

    VastaaPoista